Rakennusautomaation data lisää luottamusta olosuhteisiin
Moderni rakennusautomaatiojärjestelmä mahdollistaa jatkuvan olosuhteiden seurannan ja ajantasaisen mittaustiedon saamisen kiinteistöistä. Tämän koetaan helpottavan merkittävästi kiinteistöistä vastaavien työtä Tampereen Tilapalveluissa.
Tampereen Tilapalveluiden Antti Tikka näkee nykyaikaisen, älykkään rakennusautomaatiojärjestelmän mahdollisuutena varmistaa entistä paremmat olosuhteet kiinteistöjen käyttäjille.
– 20 vuotta sitten rakennetuissa automaatiojärjestelmissä esimerkiksi kouluun asennettiin yksi olosuhdemittauspiste johonkin luokkaan. Eihän se paljon kerro koko rakennuksen tilanteesta. Nykytekniikalla olosuhteita pystytään mittaamaan ja seuraamaan kaikista tiloista säännöllisesti.
Rakennusautomaatioasiantuntijana toimiva Tikka kokeekin, että järjestelmien kehitys on helpottanut kiinteistöjen kunnosta vastaavien työtä.
On ihan eri tilanne keskustella tilojen käyttäjien kanssa ja raportoida eteenpäin kiinteistöjen tilanteesta, kun meillä on reaaliaikaista mittaustietoa olosuhteista. Jatkuvan seurannan kautta pystymme esimerkiksi peilaamaan mittaustuloksia aiempaan ja reagoimaan, jos datassa näkyy muutoksia.
Antti Tikka, Tampereen Tilapalvelut
Jatkuva seuranta helpottaa olosuhteen hallintaa
Vuodesta 2014 alkaen Tampereella työskennellyt Tikka vastaa nykyään rakennusautomaatiojärjestelmien suunnittelunohjauksesta, rakentamisesta ja urakoinnista kaupungin uusissa kiinteistöissä. Tampereella kaikkiin uudisrakennuksiin tulee Tikan mukaan jo vakiona vähintään tilakohtaiset lämpötila-anturit. Hiilidioksidia ja kosteutta seurataan auditorioissa, liikuntasaleissa ja muissa tiloissa, missä väkimäärä voi vaihtua paljonkin. Tarvittaessa mitataan myös ilmamäärää tai ulkovaipan ylipainetta.
– Emme ole lähteneet ilmamäärän mukaiseen olosuhteen säätöön kaikissa perusluokkatiloissa, koska se vaikuttaisi niin paljon LVI-ratkaisuihin. Tampereella on kuitenkin noin 300 rakennusta, joissa on rakennusautomaatiojärjestelmä, ja sekä tilat että järjestelmät ovat keskenään hyvin erilaisia.
Rakennusten ja automaatiojärjestelmien ikä vaikuttaa myös siihen, miten paljon dataa kiinteistöistä on saatavissa. Uudemmista on mittaustiedon perusteella helpompi esimerkiksi selvittää, mistä käyttäjien kokemukset johtuvat.
– Usein esimerkiksi tunkkaisena koettu ilma saattaakin johtua vain liian korkeasta lämpötilasta. Jatkuvalla lämpötilaseurannalla tällaiset yksinkertaiset olosuhdemuutokset on helppo saada heti kiinni ja korjata nopeasti, Tikka havainnollistaa.
Tieto tuo mielenrauhaa käyttäjälle
Pitkään myös huollon asiantuntijana toiminut Tikka tietää olosuhdetiedon kiinnostavan myös tilojen käyttäjiä.
– Tampereellakin kiinteistöistä vastaavat kiinteistömanagerit eli entiset isännöitsijät saavat päivittäin kyselyjä tilojen olosuhteista. Heille sitten kerätään avuksi rakennusautomaatiosta saatua mittaustietoa, jota he toimittavat vaikkapa koulujen rehtoreille.
Tikka näkeekin, että tulevaisuudessa järjestelmän keräämää mittaustietoa voisi tarjota nykyistä enemmän tilojen käyttäjille.
– Meillä ammattilaisilla on nykyään apunamme hienoa dataa analysoivaa ja tilojen olosuhteesta kertovaa teknologiaa. Tietoa voisi jakaa helpossa ja kiinnostavassa muodossa myös käyttäjille. Avoimuus kuitenkin lisää luottamusta, ja jollekin reaaliaikainen tieto voisi tuoda mielenrauhaa ja helpottaa myös tilan käyttäjiä, Tikka pohtii.